Tekstit

Sattuuhan sadepäiviä

Kuva
Whitechapel - Let Me BurnRammstein - Dalai LamaRammstein - Rein RausSlipknot - SicSlipknot - ScissorsKorn - BlindMarilyn Manson - Heart-Shaped GlassesEevil Stöö - YksijäinenEevil Stöö - Kolmannen Silmän Kyyneleet
Avasin tän blogin jälleen, hilppa vajaan 3 kuukauden hiljaiselon jälkeen. Ensimmäinen fiilis oli, tai oikeestaan semmosta ei edes ollu. Ainoastaan syvä, raskas huokaus, taasko mennään.
Tarkotuksena oli kirjottaa kesästä joku yltiömäisen hyväntuulinen ja kiva postaus, ja moinen on varmasti tulossakin vielä jossain vaiheessa myöhemmin.

Mutta vielä ei päästä siihen. Iski outo fiilis ruveta taas kirjottaan, että mitä näiden muutaman kuukauden aikana on tapahtunu. Vai onko tapahtunu edes yhtään mitään tähdellistä. Katotaan nyt, minkä mittasta tekstiä tällä kertaa saadaan aikaseks.

Tavallaan nää kuukaudet on menny ihan mukavasti, ei mitään järisyttävän ihmeellistä oo tapahtunu missään vaiheessa.
Samalla synkällä ja rososella polulla kuljetaan kuten aina e…

Tavallaan helpompi hengittää

Kuva
Palataan taas jälleen taas blogin ääreen, mikä on samaan aikaan pahin vihollinen -että paras ystävä. Yleensä viime vuodet oon tottunu kirjottaan tänne _ehkä_ pari kertaa vuodessa, ennen kesää ja sitten talven kylmyydessä. Mutta koska viime kirjotus oli kuulostavinaan niin lohduttoman toivottomalta, että päivitelläämpä niitä pään asioita edes vähän taas näinkin äkkiä. Kun ei muutakaan keksitä.

Missä taas mennään? No ei oikeastaan maailmaa mullistavasti missään sitten entisen, mitä nyt siitä surusen kuuluisasta peilipaholaisesta on toistaiseks päästy eroon jälleen. Eikä tarvinnu edes ottaa peiliä pois seinältä, kunhan lopetti taas sen turhan (turhamaisen) kyttäilyn sitä kohti. Ja siitä on taas tavotekin pysyä erossa mahdollisimman kauan, kun se näköjään edelleen onnistuu jopa tän hobitin lamaannuttaan tahtoonsa täysin. Hassua, kun ajatellaan että minä jota kukaan ei enää käskytä, polvistu kumminkin oman ruman peilikuvansa edessä kun mikäkin maahan lyöty ja potkittu otus. Missä se jäärä…

Polje pyörää ilman renkaita

Kuva
Rammstein - RadioMarilyn Manson - Sweet DreamsRammstein - Keine LustRammstein - DeutschlandRammstein - Bestrafe MichRammstein - EngelRammstein - Eifersucht
Rammstein - Rammstein
Marilyn Manson - Cupid Carries A Gun
Noita biisejä on hyvä heittää toisinaan koko jutun alkuun aina, ne kun sattuu soimaan sopivasti tekstiä kirjotellessa. Viime jutusta onkin taas hetki, ja se jätti loppupeleissä ison kysymysmerkin leijailemaan ilmoille. Enemmänkin ehkä vaan itelle, kun kenellekään muulle. Mutta kuitenkin. Onko sitä menneisyyden peilipaholaista kätyreineen vastaan sodittu yhtään? 
On, ja sehän on ollu semmosta vittuperkele-vääntämistä ittensä kanssa erittäin paljon. Useemman kerran on tullu semmonen "eikun hanskat tiskiin"-fiilis, että annetaan niiden kaikkien menneisyyden paholaisten tulla taas valtaan tää pääkoppa ja kaikki alkaa mennä pikku hiljaa päin vittua. Mutta ei. Joka ikinen aamu näinä menneinä viikkoina sitä on kattonu itteensä peilistä ja aatellu…

Vanki omassa ruhossa

Kuva
Tossa aikasemmin oli ajatuksena jatkaa luonnokseks jäänyttä juttua vielä enemmän, omista mielen syövereistä. Mutta jotenkaan sen kirjottaminen ei ottanu tuulta siipiensä alle, joten annetaan niiden(kin) mielen luurankojen pysyä siellä kaapissa toistaseks. Kirjotetaan toisesta aiheesta, mikä joskus hallitsi paljon omaa elämää. Mistä useemmiks vuosiks pääsi eroon, mutta lähiaikoina se on taas alkanu nostaan rumaa päätään paljon omassa elämässä.
Ja Allu on tosiaan edelleen se isoveli, joka aikasemmassakin jutussa oli mukana.

Syömishäiriö, se luo heti jo mielikuvia sanana. "Höhö vitun läski" tai "Höhö vitun luuranko". Mitä kaikkia näitä nyt kuulee sieltä ja täältä, mutta ei puhuta siitä nyt yleisesti, vaan minä-kertomana taas.
Ite olin jo pienenä siro lapsi, joka ei oikeen millään meinannu syödä mitään. Se on aina ollu vähän nihkeetä, ikäänkun "syön sen verran että pysyn hengissä"-tyyliä.
Eikä äiti koskaan pakottanutkaan syömään, tottakai seuraili että miten s…